Ensi kertaa täällä? Liity jäseneksi tai Kirjaudu

Moilala, Sinä ideoit me leivomme

Thumb_default

Toscapullat

idean lisäsi Suvi Kymäläinen

Ohjeet

Lämmitä maito ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon psylliumi ja anna sen turvota hetki. Sekoita taikinaan suola, sokeri, kananmuna ja kaardemumma. Sekoita ksantaani jauhoihin ja lisää reilut puolet jauhoista taikinaan koko ajan vaivaten. Lisää pehmeä voi ja loput jauhot. Älä kohota taikinaa, vaan leivo siitä heti pullia.

Kaulitse taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi jauhotetulla pöydällä ja levitä täytteet päälle (ulkoreunalle kannattaa jättää parin sentin kohta ilman täytettä, jotta taikina pysyy rullalla). Rullaa taikina tiiviiksi rullaksi ja leikkaa sopivan paksuisiksi paloiksi. Kohota pullia lämpimässä paikassa 30 minuuttia ja voitele kananmunalla. Valmista kohottamisen loppuvaiheessa pullien päälle tuleva kuorrute.

Sekoita kuorrutteen ainekset kattilassa. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen, kunnes kaikki aineet ovat sekaisin ja seos sakenee.

Manteliseos kannattaa pitää lämpimänä, ettei se kovetu ennen aikojaan. Paista pullia 225 asteessa n.10 minuuttia ja levitä tämän jälkeen pullien pinnalle mantelikuorrute. Paista vielä toiset 10 minuuttia.

Ainekset

  • 3 dl laktoositonta maitoa
  • ½ palaa hiivaa (25g)
  • 2 tl psylliumia
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna (taikinaan)
  • ½ rkl kaardemummaa
  • 7-8 dl Semperin hienoa jauhoseosta
  • ½ tl ksantaania
  • 100 g laktoositonta voita tai margariinia
  • Täytteeksi: Vaniljakreemiä ja omenahilloa
  • Kuorrutus:
  • 100 g laktoositonta voita tai margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 2 rkl maissijauhoja
  • 2 rkl laktoositonta maitoa
  • 70 g mantelilastuja
  • Voiteluun kananmunaa
0
  • Idea lisätty 21.05.2013

Kommentteja

Sinun pitää olla kirjautuneena sisään voidaksesi kommentoida reseptiä